Ego tuhoaa yhteistyön

Egolla on oma tärkeä roolinsa lapsuudessa, jolloin se varmistaa meille elintärkeän huomion. Huomion avulla kehitämme tunnetaitoja ja pystymme oppimaan uusia asioita ympäröivästä maailmasta. Mutta kun me kasvamme, aikaisemmasta hyödyllisestä huomion tarpeesta tuleekin tarpeeton ja lopulta haitallinen yhteistyön näkökulmasta.

Oman egon ääni kumpuaa aina uhri-asetelmasta. Kun sisäinen ääni alkaa kysellä ”Miksi minä en saa tuota?” tai ”Miksi minua ei huomioida?”, on kohdannut oman egon äänen. Ego kokee aina olevansa uhri, tapahtumien objekti, kykenemätön muuttamaan hallitsevaa tilannetta.

Itse, kuten egon vastakohta usein nimetään, lähtee täysin vastakkaisesta näkökulmasta liikkeelle ja pyrkii hakemaan vastausta kysymyksillä ”Mitä minä olisin voinut tehdä tässä tilanteessa toisin?” tai ”Miten minä voisin muuttaa tätä tilannetta parempaan?”. Itse haluaa toimia subjektina joka vaikuttaa ympäristöön myönteisellä tavalla. Itse ei katkeroidu, vaan tarttuu toimeen.

Kyse on vastuullisuudesta ja vastuuttomuudesta. Ego, joka kokee olevansa uhrin asemassa, ei halua ottaa vastuuta tilanteesta, vaan mieltää muiden olevan velkaa muuttamaan tilannetta. Itse taas ottaa vastuun ja muuttaa tilanteen, tavalla tai toisella.

Minä itse ja sinä itse valitaan ihan itse kumpaa me halutaan kuunnella. Egoistinen käytös, joka tavoittelee vain omaa etua, saa ryhmän hajoamaan ja organisoitumaan uudestaan usein ilman egoistista henkilöä. Itsen esiin tuominen taas mahdollistaa hedelmällisen ja tuottavan yhteistyön.

 

 Aiheeseen liityvää kirjallisuutta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *